keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kohti kymmenylitystä ja viimein sen yli osa 5

Viikon verran olemme tehneet töitä kohti kymmenylitystä ja tänään se kymppi viimein ylittyi!
Eilen oli hieman "hakkaan päätä seinään"-fiilis, kun kanala-leikki oli oppilaille tuttu, osa alkoi jo kyllästyä, mutta silti se oivallus asiasta puuttui. Siispä tänään, vielä yritys pienryhmätyöskentelyn avulla ja saihan se opekin hihkua tunnin päätteeksi, kun niitä oivalluksia alkoi tulla!

-----

Alkuleikkeinä ulkona ennen sisään tuloa leikimme kahta erilaista hippaa. Ensimmäisessä hipassa kiinnijäänyt meni kyykkyyn ja hänet saattoi pelastaa menemällä kyykkyyn ja sanomalla jokin luku 1-10. Pelastettavan tehtävänä oli sanoa luvun kymppipari, jonka jälkeen hän pelastui ja pääsi jatkamaan leikkiä. Toisessa hipassa kertasimme naapurilukuja, pelastaminen jälleen kyykkimällä kiinnijääneen edessä, mutta nyt sanottiin jokin luku 10-20 ja pelastettava sanoi kyseisen luvun naapuriluvut.


Sisällä leikimme vielä leikkiä, jossa jokaisen leikkijän selkään kiinnitettiin lukukortti (1-20). Leikkijöiden tehtävänä oli esittää muille leikkijöille kyllä/ei-kysymyksiä ja selvittää oma lukunsa. Oppilaita ohjattiin kysymään onko lukuni pienempi/suurempi kuin x tai parillisuutta/parittomuutta. Leikki osoittautui yllättävän hauskaksi oppilaiden mielestä, vaikka osalle se oli melko vaikea.

Alkuleikkien jälkeen jaoimme oppilaat kolmeen ryhmään, tällä kertaa pyrin saamaan ryhmiin mahdollisimman samantasoisia laskijoita. 

Toimintapisteet:
  • Ohjattu kanala-leikki ja muistiinpanojen tekeminen. Tavoitteena kanala-leikin mekaaninen suorittaminen oikein, jotta oivallus voisi kymmenylityksestä seurata. 
  • Itsenäinen lukujen 1-10 summa- ja erotusmuotojen harjoittelu. Summamuodot kerrattiin mäkkärin avulla ja erotusmuotoja oppilaat hyppivät lattialukusuoralla. Ilokseni huomasin tämän sujuvan niin nopeaan tahtiin, että summa- ja erotusmuodot ovat hyvin automatisoituneet!
  • Kanala-leikin kirjuri-vaiheen harjoittelua ohjatusti sinipunakiekoilla. Aluksi jokainen oppilas sai kymmenruudukot sekä sinipunakiekkoja. "Salaisen kanalatarinan" (lappu, jolle oli kirjoittetu jokin kymmenylityslasku) oppilaat rakensivat omalle pohjalleen aiemmin opetetun mukaisesti saamansa salaisen ohjeen. Kun kaikki olivat valmiit, jokainen siirtyi pöydän ympärillä yhden paikan verran eteenpäin. Oppilaat tutkivat tovereidensa kanala-muistiinpanoja ja kertoivat kaverilleen, mikä kanala-tarina alustalle oli rakennettu. Jokainen sai vielä rakentaa kaksi kanala-tarinaa salaisen ohjeen mukaan ja kaverit päättelivät mistä on kyse. 

Salaisen kanala-tarinan rakentamista ja
arvuuttelua kaverilla.

Lähdimme työskentelemään taululle kirjoitetun laskusarjan avulla. Sinipunakiekot ja kymmenruudukot olivat koko ajan saatavilla, jotta laskun voi rakentaa näkyviin. Tässä vaiheessa alkoi oivalluksia tulla ja voi sitä intoa ja iloa, kun oppilaat hoksasivat mitä me olemme kanala-leikissä harjoitelleet! Eivät meinanneet oppilaat lainkaan lopettaa laskemista, vaan olisivat halunneet laskea sekä tunnin lopussa olevan sadun aikana että myöskin koulun jälkeen oli yksi oppilas jäämässä luokkaan laskemaan, hänet isä joutui pakottamaan lähtemään kotiin :D


Jos eilen tunsinkin epätoivoa kymmenylitysten kanssa,
sain tänään hihkua ja iloita oppilaideni oivalluksista!
Oppilaiden oivallukset ja into ne ovat paras
kiitos tehdystä työstä! :)



Ei kommentteja: