maanantai 15. joulukuuta 2014

Tontun töitä


Aamuhetki luokassa ja kirjeen tutkiskelua.
Kouluun oli tullut paketti, joka oli osoitettu 1. luokan oppilaille. Mutta eihän vielä ole joulu? Emme kai me vielä voi saada lahjoja vai voimmeko? Keneltä paketti mahtaa olla?


Pakettia tutkittuamme hoksasi joku nokkela, että pakettiin on merkitty lähettäjäksi Joulupukki ja lähetyspaikaksi Korvatunturi. Ooh, mitä Joulupukki mahtaa meille keskellä joulukuuta lähettää?


Paketin avattuamme sieltä löytyi kirje, jossa 1. luokan oppilaita pyydettiin tonttujen avuksi. Tänäkin vuonna kilttejä lapsia on ennätyspaljon ja tonttujen aika uhkaa mennä pelkkien lasten lahjojen valmistamiseen. Joten miten käy aikuisten? Jäävätkö he kokonaan ilman lahjoja? Ei ainakaan, jos se ekaluokkalaisista riippuu! Ekaluokkalaiset ilmoittautuivat oitis vapaaehtoisiksi tonttuilemaan vanhemmille joululahjoja.
Koulutonttu oli kertonut Joulupukille erityisen
näppäristä ja tonttumaisista ekaluokkalaisista,
jotka pestattiin tonttujen apulaisiksi.
Ekaluokkalaiset valitsivat kolmesta Joulupukin kirjeen mukana tulleesta joululahjamallista kaksi heille mieleistä, joista toista he sitten pääsivät pajapäivässä tekemään yhdessä 2. luokkalaisten kanssa. Kolmessa tonttupajassa työskenteli yhteensä 38 lasta, kahden opettajan lisäksi mukana tonttuilemassa oli koulunkäynninohjaajamme sekä kaksi koulumummoa eli opettajattarien äidit.

Ja tässä kohtaa blogiani lueskelevat oppilaiden äidit lopettavat lukemisen tai sitten ei ainakaan nuhdella vaatehuoneen nurkasta lahjasäkin löytänyttä lasta, joka ravistelee pakettejaan, jos ei itse kyetä odottamaan jouluun asti! ;-)



Piparin tuoksua, tonttujen juoksua...


Piparkakkupajassa valmistuivat kanelilla ja kaakaolla värjätystä taikataikinasta piparisia joulukoristeita. Taikataikinahan on helppo ja halpa askartelumassa. Taikataikinan syntyy seuraavasti:
  • 3dl vehnäjauhoja
  • 1.5dl suolaa
  • 1.5dl vettä
  • 1rkl öljyä
  • kanelia ja kaakaota sen verran, että väri miellyttää
Taikinasta muovaillut teokset voidaan kuivattaa huoneenlämmössä, jolloin niiden kovettuminen kestää useamman päivän. Teokset voidaan myös paistaa uunissa n. 125 C/ 1h. Ennen paistamista voitelimme piparit munalla, johon oli sekoitettu hieman glitteriä. Näin piparit saivat kauniin kiillon ja vähän kimalletta.



Perinteisten kuusenkoristeiden lisäksi oppilaat taiteilivat jouluaiheisia tauluja sekä seinälle ripustettavia pipariketjuja. Valmiit työt koristeltiin valkoisella akryylimaalilla ja hileillä.




Sydämeeni joulun teen...



Neulat viuhuivat ja huovasta valmistui sydän-pajassa kuusenkoristeiksi pieniä askarteluhuovasta ommeltuja sydämiä. Näppärimmät ompelivat useampia sydämiä kuusen komistukseksi.



Ehtipä moni sydän-pajassa työskennellyt tonttu tehdä vielä kortinkin koristeensa kaveriksi. Runosuoni oli eräällä taitavalla ekaluokkalaisella sykkinyt ja useampi runokin oli päivän aikana syntynyt.

Ekaluokkalaisen runoiluja <3

Huopikkaat huopikkaat, äiti tahtoo piilottaa...


Huopikkaita ei sentään tonttujoukko alkanut huovuttamaan vaan villasta syntyi pesukonehuovutuksen avulla kuusenkoristeiksi palloja.Huovutusvilla pyöritettiin tiiviiksi palloksi, ympärille sai halutessaan kääriä villalankaa koristeeksi, sen jälkeen pallo sujautettiin sukkahousuun. Solmut pitivät pallot omilla paikoillaan ja erillään toisistaan. Pesukoneessä kierroksen käytyään sukkahousuista paljastui palloja, joihin laitettiin neulalla langasta ripustuslenkit. Halutessaan saattoi pallosta tehdä myös avaimenperän.


Koska jokainen lahja tarvitsee paketin, koristelivat oppilaat Prismasta ostetuista eväspusseista mieluisat lahjapussukat lahjoilleen. Saga-eväspussit n. 2.50e/60kpl.


Kynttilät nyt syttyy pimeys hälvenee, lapsi lauluun yhtyy...

Jokaisesta pajasta piipahdettiin myös hetkeksi kynttiläpajaan tekemään omat joulukynttilät kastamismenetelmällä. Jokainen oppilas sai kepin, johon sydänlanka kieputettiin. Sen jälkeen oppilaat kulkivat koulun käytävää edes-takaisin: dipattuaan sydänlangat steariiniin käveltiin käytävällä sopivan matkan päässä olevan tuolin ympäri, taas dipattiin ja jälleen lenkille... Ainakin tuli liikettä tähän tuokioon ;-) Ja samalla kävellessään joululaulukaraoke pyöri, käytävän hyvä akustiikka hyödynnettiin ja joululaulut raikasivat...


Päivän päätteeksi oli jokaisella oppilaalla kotiin viemisinä pieni paketti kilteille vanhemmille sekä ihan itse tehdyt kynttilät vaikkapa joulupöytään paraatipaikalle. 

------------------------------

Päivän aikataulutuksesta:

Klo 9.10-11.10  ja 12-12.45 Pajat pyörivät, jokainen paja piti välitunnin/välitunnit itselleen sopivassa välissä.

Klo 9.10-10.10 Huovuttajat kynttiläpajassa, huopapallot pesukoneessa ruokailun ajan, eli klo 11.10-12.

Klo 10.10-11.10 Piparileipurit kynttiläpajassa, jonka aikana piparit paistuivat ja ruokailun aikana jäähtyivät.

Klo 11.50-12.40 Sydämelliset pikkutontut kynttiläpajassa ja heillä sydänpajan tuotokset valmistuivat jo ennen ruokailua.

Vilskettä ja vilinää riitti eikä opettajat tai koulumummot ehtineet alas istahtaa tai hengähtää, koko ajan riitti touhua, mutta päivä oli onnistunut ja tuottoisa! 


Samantapaisen päivän järjestin kollegoitteni kanssa myös viime vuonna,
siitä löydät jutun täältä.

1 kommentti:

Mare kirjoitti...

Kiitos mukavasta ja touhuntäyteisestä päivästä. Lämpimät terveiset ahkerille ja innokkaille tontuille.
T. koulumummo