maanantai 11. marraskuuta 2013

Kirkkopedagogiikkaa kaikilla aisteilla


Jakson tavoitteet:
Oppilas
  • tunnistaa kirkkorakennuksen
  • osaa nimetä kirkkosalista löytyviä asioita ja esineitä (alttari, alttaritaulu, saarnastuoli, urut, kastemalja)
  • tietää keitä kirkossa työskentelee
  • tietää millaisia tilaisuuksia kirkossa järjestetään (jumalanpalvelukset, häät, hautajaiset, kasteet, konsertit, kauneimmat joululaulut jne.)
  • tutustuu kotiseurakuntansa varhaisnuorisotyöhön


1. oppitunti / kirkkorakennus ja sen tunnusmerkit / luokassa

Aloitus:
-       Katsellaan erilaisia kuvia kirkkorakennuksista. Ensimmäiset kuvat on rajattu siten, ettei niissä näy koko kirkkoa vaan osa siitä. Näkyviin jätetään erilaisia symboleita, joista voi päätellä rakennuksen olevan kirkko (risti, kellot, ikkunamaalaukset, kirkon pihalta hautausmaa jne.). Kirjataan taululle asiat, joista oppilaat tunnistavat rakennuksen kirkoksi.



Työskentelyosuus:
-       Jatketaan tutkimalla kuvia kokonaisista kirkoista. Vertaillaan uusia ja vanhoja kirkkoja toisiinsa, etsitään samankaltaisuutta ja erilaisuutta.
-       Jokainen oppilas saa A3-kokoisen piirrustuspaperin. Paperille hahmotellaan ensin lyijykynällä kirkko rakennus. Vahaliiduilla työstetään kirkkorakennus valmiiksi. 


Lopetus:     
- Harjoitellaan ”Kirkossa”-laulua tulevaa kirkkovierailua varten. http://www.youtube.com/watch?v=L7mxs9EtNyw (Jenni Vartiainen)


Oppilaiden töistä oli helppo huomata vaikutteita alkutunnista katselluista kirkoista.


Pielpajärven erämaakirkko

Rovaniemen kirkko

Porvoon kirkko

Saariselän kappeli lasimaalauksilla




2. oppitunti (kaksoistunti) / kirkkovierailu

Alkuleikki kirkon pihalla: hiirenhäntää perinteisen ”Pappi, lukkari, talonpoika…”-lorun avulla. Keitä ne pappi ja lukkari oikein ovat? Missä he ovat töissä? Lyhyen opetuskeskustelun jälkeen siirrytään sisään papin ja lukkarin työpaikkaan eli kirkkoon. Kirkon työntekijä ottaa ryhmän vastaan ja toivottaa tervetulleeksi.

Siirrytään kirkon etuosaan istumaan ja lauletaan ”Kirkossa”-laulu (Punainen veisukirja). Laulamisen jälkeen keskustellaan siitä mitä laulussa tapahtui, mistä asioista siinä kerrottiin. ”Oli kauniit alttaritaulut, monihaaraiset kynttilät” lauletaan laulussa. Mistä kirkosta löytyy alttaritaulu? Siirrytään alttaritaulun luokse. Tunnistavatko lapset mistä Raamatun kertomuksesta alttaritaulun kuva kertoo? Keskustellaan alttaritaulusta ja kirkontyöntekijä kertoo lisää taulun tapahtumista. (KUULO JA NÄKÖ)




Entä missä kirkossa on kynttilöitä? Siirrytään alttarin lähistölle. Mietitään mitä alttarilla tehdään? Alttarilla on ehtoollismalja ja Raamattu liinalla peitettyinä. Tunnustellaan liinan alta ensin ehtoollismaljaa liinan alta ja mietitään mitä liinan alla on. Ensin tunnustellaan ja arvaillaan, lopuksi poistetaan liina ja keskustellaan siitä mikä ehtoollismalja on. Ehtoollinen jaetaan Jeesuksen muistoksi, ennen kuolemaansa Jeesus jakoi opetuslapsilleen siunaamaansa viiniä ja leipää, samoin tehdään joka sunnuntai Jeesuksen muistoksi. Oppilaat eivät voi maistaa ehtoollisviiniä, mutta oppilaat saavat maistaa viinirypäleen/rusinan, joista viiniä tehdään. Seuraavaksi tunnustellaan liinan alla olevaa Raamattua ja arvaillaan mitä liinan alla on. Tunnustelun ja arvailun jälkeen otetaan liina pois ja mietitään miten Raamattu liittyy kirkkoon (pyhä kirja, kertoo Jumalasta ja Jeesuksesta, opettaa miten pitäisi elää, sitä luetaan jumalanpalveluksessa jne.). (TUNTO JA MAKU)




”Kovin kauan saarna kesti, lapsi istui miettien…” Laulussa laulettiin saarnasta, mikä se on? Saarna ja Raamattu liittyvät jotenkin yhteen, mutta miten? Saarnassa pappi selittää ja opettaa mitä jokin Raamatun kertomus tarkoittaa ja mitä siitä pitäisi oppia. Lapsesta voi tuntua, että saarna kestää pitkään. Nykyisin saarnat ovat kuitenkin lyhyitä, ennen vanhaan saarnat kestivät tunnin. Papilla oli tiimalasi, joka mittasi aikaa jonka ajan papin piti saarnata eli opettaa. Silloin moni aikuinenkin saattoi kokea saarnan pitkäksi ja nukahtaa. Sen takia ennen vanhaan kirkossa oli unilukkari, joka kävi kepillä tökkäämässä saarnan aikana nukahtaneita hereille. Kiivetään saarnastuoliin katsomaan, miltä tuntuisi opettaa sieltä käsin alhaalla istuvaan seurakuntaa. (REKVISIITAKSI TIIMALASI MUKAAN!)




Siirrytään seuraavaksi kastemaljan luokse. Malja on peitetty liinalla (voiko maljassa olla vettä?). Tunnustellaan kastemaljaa liinan alta ja pohditaan mistä esineestä on kyse. Kastemalja on varmasti monelle lapselle tuttu, osa on kastettu kirkossa, osa kotona. Lapset saavat kertoa kokemuksiaan kastejuhlasta. Kerrataan, että kasteessa lapsi (tai aikuinen) otetaan Jumalan lapseksi ja seurakunnan jäseneksi. Kuka on osallistunut kastejuhlaan (paitsi tietenkin omaansa)? Mihin muihin toimituksiin kirkossa lapset ovat osallistuneet?


Sakastista löytyi vanha Raamattu.

Lopuksi palataan siihen mistä aloitettiin, eli pappi, lukkari… Kirkossa työskentelee monia ihmisiä. Pappien ja lukkareiden lisäksi kirkossa työskentelee myös suntio, jonka tehtävänä on huolehtia, että kaikki on valmiina messuja varten ja joka huolehtii kirkosta. Lukkaria kutsutaan nykyisin yleensä kanttoriksi. Lukkari/Kanttori huolehtii musiikista kirkossa. Kirkossa lauletaan tietenkin virsiä, mutta myös muita lauluja. Joulun alla järjestetään kauneimmat joululaulut tapahtumia, joihin voi tulla laulamaan joululauluja. Ja usein kirkoissa järjestetään erilaisia konsertteja, koska kirkkosali sopii erilaisiin musiikkiesityksiin. Jos on aikaa voidaan käydä kurkistamassa miltä urut näyttävät.

Kirkossa työskentelee myös nuorisotyöntekijöitä. à Mahdollisuus mainostaa kirkon varhaisnuorisotyötä (kerhot ja leirit)!

Lauletaan lopuksi vielä ”Kirkossa”-laulu ja kiitetään vierailusta!


3. oppitunti / kertaus / koululla

Aloitus:
-       Katsellaan oppilaiden kokonaisuuden ensimmäisellä kerralla piirtämiä kuvia kirkoista ulkoapäin. Nimetään kuvista asiat, joista rakennukset tunnistaa kirkoiksi.
Työskentelyosuus:




-       Kerrataan mitä kirkkosalissa on sisällä tekemällä virtuaalivierailu Eevertin kappeliin ( http://kinanen.fi/wordpress/?p=6801 ). Katsellaan kuvia ja tunnistetaan kuvista alttari, kastemalja jne. Oppilaat saavat kertoa mitä muistavat kirkkovierailun pohjalta kuvissa näkyvistä esineistä.



-       Oppilaat täydentävät saamiinsa monisteisiin (kuva kirkkosalista) kirkkoon liittyvät sanat oikeisiin paikkoihin (alttari, saarnastuoli, kastemalja, urut jne.)
-       Oppilaat piirtävät alttaritauluun kuvan jostakin muistamastaan Raamatun kertomuksesta.


Lopetus:
-       Oppilaat esittelevät toisilleen piirtämänsä alttaritaulut.
-       Lauletaan lopuksi jakson aikana tutuksi tullut ”Kirkossa”-laulu.


Ei kommentteja: